Hahmo Designin Antti Raudaskosken kirjallemme suunnittelema tunnus on palkittu Vuoden Huiput 2007 -kilpailussa graafisen muotoilun kategoriassa. Koko kisaan osallistui yli 1300 työtä, joista palkintosijoille eri kategorioissa pääsi 84 parasta. Tunnus lähtee muiden palkittujen töiden mukana 19.3. alkavaan näyttelyyn Design Forumiin ja myöhemmin keväällä Pariisiin. Koko kirjaporukkamme onnittelee Anttia loistavasta saavutuksesta!

Miikan esitys
marraskuu 23, 2007Miikan esitys antamisstrategiasta on katsottavissa täällä. Siitä puuttuu selostus ja kaikki rikastavat keskustelut paikan päältä, mutta kannattaa katsoa. Ja ensi kerralla tulla mukaan!

Antamisstrategiaa Luftissa
marraskuu 22, 2007
Luku 5: Liiketoiminta verkossa
lokakuu 26, 2007Verkossa piilee valtava liiketoimintapotentiaali
Kaikki tuntevat nettiliiketoiminnan tuhkimotarinat kuten YouTube ja Facebook. Kuitenkin kaiken hypen keskellä helposti unohtuu, miten paljon mahdollisuuksia internet tarjoaa ihan jokaiselle yritykselle. Harvoista tulee satumaisia menestyksiä, mutta kaikilla on mahdollisuus löytää verkosta uusi vaihde liiketoimintaan.
Ihmisten kanssakäymistä koskevia teknologiamurroksia on ollut yhä tiheämmässä. Ikäluokkien välillä on valtavia eroja kommunikoinnissa.
Myös yritysten kommunikointitavat ovat muuttuneet voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja muutosten tahti näyttää olevan edelleen nopeutumassa. Työmarkkinoille tulee lähivuosina sukupolvi, joka on viettänyt käytännössä koko elämänsä verkossa. Teknologian kehittyminen, ihmisten yhä tihenevä verkostoituminen ja palvelujen avautuminen verkkoon luovat mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja myös uhkia yrityksille.
Yritys 2.0 -verkkokirjan 26.10.2007 julkaistussa viidennessä luvussa “Liiketoiminta verkossa” Exove Oy:n teknologiajohtaja Janne Kalliola käy läpi internetin vaikutuksia yrityksiin ja niiden käytäntöihin. Lisäksi luvussa pohditaan kuinka rakentaa seuraavan sukupolven yrityksiä nojautumalla voimakkaasti verkon palveluihin ja erityispiirteisiin.
Tervetuloa avartamaan ajatuksia netin mahdollisuuksista!

Yritys 2.0 Goes Luft (Part 3)
lokakuu 26, 2007Tule keskustelemaan Antamisstrategiasta!
Kuinka yritykset voivat tehdä voittoa antamalla asioita ilmaiseksi?
Ilmaisuus ja antaminen ovat olleet netissä menestymisen edellytyksiä, mutta kuinka antamisen ympärille rakennetaan ansaintamalli?
Ja kuinka antamisesta voidaan luoda mille tahansa yritykselle menestyvä liiketoimintastrategia, joka mullistaa peruuttamattomasti toimialan rakenteita.

Alustajana Miikka Leinonen
www.strategyofgiving.com
www.sogiving.wordpress.com
Paikkana jälleen vanha, tuttu kahvila Luft osoitteessa Aleksis Kiven katu 30. Tilaisuus pidetään 21.11. alkaen klo 19. Ilmoita osallistumisestasi sähköpostilla osoitteeseen admin at yritys20 piste com tai kerro tulostasi kommentoimalla tämän viestin perään. Tilaa riittää noin 30 ensimmäiselle.

Yrittäjä 2.0
lokakuu 22, 2007
Viime viikon keskiviikkona pidimme historiamme toisen avoimen tilaisuuden kahvila Luftissa. Tilaisuudessa yrittäjä Lassi Mäkinen johdatteli ajatuksiamme tulevaisuuden yrittäjyyden äärelle. Nyt Lassi on kasannut esityksensä oleellisimman sisällön
pdf-esitykseen, jotta myös kaikki, jotka eivät paikan päälle ehtineet, voisivat asiaan tutustua. Lisäksi aiheen tiimoilta heitettyjä jälkilöylyjä voi käydä ihmettelemässä kirjan kanavalla Jaikussa.

Collaborate 2.0
lokakuu 22, 2007Tekes ja muutamat muut järjestävät ilmaisen tilaisuuden (tai enemmänkin se on luento) otsikon aiheesta tulevana torstaina Helsingissä. Tähtenä amerikkalainen David Coleman. Lisätiedot ja ilmoittautuminen täältä.

Linkkejä, linkkejä, linkkejä
lokakuu 17, 2007Olemme lisänneet sivustolle sivun, johon keräämme kiinnostavia Yritys 2.0 -aiheeseen jollakin tavalla liittyviä linkkejä kaikkien lukijoidemme ja satunnaisten vierailijoiden iloksi ja avuksi. Sinäkin voit tuoda omat linkkisi listalle lisäämällä ne sivun kommentteihin. Siirrämme niitä sieltä varsinaiselle listalle niin pian kuin ehdimme. Luodaan yhdessä oikea aarrearkku tulevaisuuden yritysten tekijöille!

Pienet verkkoyhteisöt s-käyrän kiihdytyskaistalla
lokakuu 15, 2007Kun maailmassa oli yksi puhelin, sillä ei ollut mitään käyttöä. Vasta toisen puhelimen rakentaminen teki ensimmäisenkin puhelimen tarpeelliseksi. Kolmas, neljäs ja viides puhelin lisäsivät puhelinten arvoa. Puhelimen käyttö kasvoi sitä mukaa, kun puhelintiheys lisääntyi.
Nykyisin puhelin on rasite. Se on tullut s-käyränsä loppusuoralle.Saan usein roskapuheluita – myyntipuheluita tai rahapyyntöjä, jotka ärsyttävät minua. Pidän puhelimeni aina äänettömänä. Jos soittaja on puhelimeni yhteystiedoissa, saatan vastata heti tai soitan myöhemmin. Minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse.
Sähköpostin otin käyttöön 1985 ja heti oivalsin sen erinomaisuuden. Se ei sido aikaan eikä paikkaan. Sähköposti on kulkenut s-käyrää ylöspäin ja tulossa myös loppusuoralle. Kyllästymisen ovat aiheuttneet ensin virusepidemia ja sitten roskapostien yleistyminen.
Virusriesa poistettiin vasta sitten, kun suurimpien operaattorien palvelimet tukkeutuivat päiväkausiksi. Roskapostiongelmalle ei ole edes yritetty tehdä mitään järkevää. Suodattimet vuotavat kuin lahnaverkot mutta silti niihin tarttuvat usein myös aiheelliset viestit. Sähköposti on niin tärkeä viestintäväline, että sen tukehtuminen roskapostiin kannattaisi estää.
Www-sivujen s-käyrä kulkee suunnilleen samassa tahdissa sähköpostin kanssa. Sen kyllästymistä on aiheuttanut tiedon räjähdysmäinen kasvu. Hakukoneet yskivät eivätkä enää tuota tyydyttäviä tuloksia. On syntynyt kilpajuoksu hakulistojen kärkipaikoille.
Internetin pahin ongelma on ilmaisuus, joka on myös sen menestyksen salaisuus. Ilmaisuus on saanut ihmiset tarttumaan hiireen ja klikkautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan. Suosio on synnyttänyt tietotulvan. Valtaosa www-sivuilla ilmestyvästä uudesta tiedosta ei ihan oikeasti ole uutta vaan vanhan toistoa tai puhdasta puppua. Ihmisten sietokyky on koetuksella. S-käyrä kääntyy loppusuoralle, ellei asialle tehdä jotakin.
Tosiasiassa mikään ei voi olla ilmaista. Internetin ilmaisuus on saatu aikaan erilaisilla vippakonsteilla – esimerkiksi mainos- ja budjettirahoituksella – sekä sinisilmäisyydellä.
Vaikka internet ei ole ihan ilmainen, se on halpa. Varsin vähäisin kustannuksin pienikin yritys pystyy tuottamaan erinomaisen verkkopalvelun. Markkinointi on suuntautumassa pitkiin häntiin.
Internetin avulla on mahdollista tuottaa pienelle kohderyhmälle tasokasta palvelua, jolloin käyttäjät kokevat saavansa lähes henkilökohtaista palvelua. Internetin seuraava menestysalue piilee tässä.
Esimerkiksi yleiset keskustelusivut, joissa kuka tahansa voi sanoa ilmaiseksi mitä tahansa mainitsematta nimeään, eivät pian enää kiinnosta ihmisiä. Sen sijaan pienet verkkoyhteisöt, joissa ihmiset tuntevat toisensa maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta, ovat kiinnostavia. Jos yhteisö on kiinnostava, ihmiset ovat valmiit maksamaan sen jäsenyydestä.
Pienet verkkoyhteisöt ovat tulossa s-käyrän kiihdytyskaistalle.
Lassi Mäkinen


